Sipoonlahden koulu

Urakka

Sähkö

Rakennuttaja

Sipoon kunta

Pääurakoitsija

Rakennus K. Karhu Oy

Rakennusaika

03/2018 - 06/2020

Sipoonlahden koulu on Etelä-Sipoossa sijaitseva yhtenäiskoulu.  Vuonna 2018 alkoi koulurakennuksen laajentaminen, joka piti sisällään myös nykyisen rakennuksen muutostyöt. Amplit oli kohteessa mukana toteuttamassa sähköurakan.

Kohteen rakennusaika oli kaksi vuotta ja suoritettiin vaiheittain niin, että koulu oli toiminnassa koko hankkeen ajan. Ensin tehtiin laajennusosa, jonka jälkeen siirryttiin vanhalle puolelle muutostöihin. Kohteen vaiheistus asetti sähkötöiden kannalta haasteita, sillä koulun toiminta ei saanut häiriintyä. Koulun layout perustui uuden opetussuunnitelman pohjalle ja näin ollen perinteisiä luokkatiloja ei ollut laisinkaan. Tämä vaati palosuunnitelmien erityistä tarkastelua ja useita muutoksia. Lisäksi kohteeseen asennettiin aurinkovoimala.

REFERENSSIT

Toteuttamamme urakat