Olemme tehneet päätöksen siirtää toimitilamme Kalasataman Horisonttiin – Suomen ensimmäiseen toimistopilvenpiirtäjään. Horisontin rakennustyöt ovat loppusuoralla, ja uudet, modernit tilamme valmistuvat huhtikuussa 2025. Muutto uusiin toimitiloihin tapahtuu saman vuoden lokakuussa.
”Uusiin ja moderneihin toimitiloihin siirtyminen on seuraava askel yrityksemme kasvussa ja kehityksessä. Horisontti oli valintana luonteva: tilat ovat muunneltavissa vastaamaan toimintamme muuttuvia tarpeita, kohteessa on edistyksellinen talotekniikka ja vastuullisuusratkaisut sekä sijainti on toiminta-alueellamme keskeinen ja lisäksi kyseessä on oma urakkakohteemme. Positiivisena lisänä meillä on pitkäaikainen ja tuloksellinen yhteistyö tulevan naapurimme, SRV:n, kanssa.”, kertoo toimitusjohtajamme Jussi Kuusela.
26-kerroksinen Horisontti on viides Kalasataman kahdeksasta tornitalosta, ja ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä. Olemme osallistuneet kaikkien viiden tornin toteutukseen – ensimmäisissä tornitaloissa vastasimme sähköistyksestä ja viimeisimmässä toimitimme koko LVIS-urakan.
”On arvokasta voida kertoa sidosryhmillemme ja vieraillemme, että olemme itse olleet toteuttamassa toimitilojemme taloteknisiä ratkaisuja.”, Kuusela jatkaa.
Kestävästi kohti tulevaisuuden työympäristöä
Toimitilojen valinnassa tärkeimpiä kriteereitä olivat kohteen edistyksellinen talotekniikka ja vastuullisuusratkaisut sekä yhteys omaan hankkeeseemme – halusimme olla osa modernia, urbaania kokonaisuutta, jonka rakentamiseen olemme itse osallistuneet. Lisäksi Horisontin kerrosala jakautuu käytännöllisiin kokonaisuuksiin, mikä mahdollistaa tilojen tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen käytön. Erinomaiset liikenneyhteydet ja julkisen liikenteen saavutettavuus olivat valinnassa myös selkeitä etuja.
Uudet toimitilamme suunnitellaan ja muokataan vastaamaan juuri meidän tarpeitamme. Tilakokonaisuuteen sisältyy monipuolisia työalueita sekä yhteisöllinen working cafe, joka kunnioittaa yrityksemme perinteitä. Suuret ikkunapinnat tuovat tiloihin runsaasti valoa ja tarjoavat henkeäsalpaavat näkymät – parhaimmillaan työpisteeltä voi nähdä Kruununhaan ja Katajanokan yli aina avomerelle asti.
Horisontti on suunniteltu energiatehokkaaksi ja muuntojoustavaksi – suunnittelussa on panostettu laadukkaaseen työntekijäkokemukseen ja korkealaatuisiin olosuhteisiin. Säädettävä ilmanvaihto, lämmitys ja jäähdytys varmistavat miellyttävät olosuhteet ympäri vuoden, ja sisäilman laatua seurataan älykkäillä antureilla. Rakennuksessa on panostettu erityisesti jäähdytyskapasiteettiin, myös tulevaisuuden ilmastohaasteet huomioiden. Käyttäjille tarjotaan kattavaa vastuullisuusdataa, kuten kulutusseurantaa ja hiilijalanjälkilaskentaa. Horisontille haetaan LEED Platinum -sertifikaattia.